sunnuntai, 6. tammikuu 2008

Tähän sitten päättyi tämäkin...

Joo, elikkä tämän sivun tarina olikin sitten tässä. Mirroreille ei ole käynyt mitään, he ovat ihan turvassa pelissäni. Minä en vain enää jaksa. Ei yksinkertaisesti enää jaksa. Meikäläisen kone kun tuppaa olemaan aikasen hidas, joten kuvien laitto on yhtä tuskaa. Puhti tästä jutusta meni siinä vaiheessa kun koneeni poisti läjän kuvia. Ja niissä kuvissa olikin sitten kaikkein kriittisitmmät vaiheet tästä suvusta. Pahoitteluni sille yhdelle henkilölle, joka luki tätä tarinaa.
En ole ainakaan lähiaikoina aloittamassa uutta legacyä, enkä myöskään hirveästi usko, että Mirrorit heräisivät vielä joskus henkiin. Kaksi jo ilmestynyttä osaa jätän tänne, julkaisettomat poistan.


Pahoitteluni, Narcissa

tiistai, 25. joulukuu 2007

Hyvää joulua!

Narcissa on taas ollut lähiaikoina hereillä ja muisti päivittää jouluntoivotuksetkin vasta nyt. Pahoitteluni. By the way, tekstinpätkä on valmistumassa parasta aikaa. En ole unohtanut teitä. Hyvää joulua kaikille!*halii*

tiistai, 18. joulukuu 2007

Ilmoitusluontoinen asia

Juups, eräänä kauniina päivänä, kun olin pelaamassa Simsiä, koneeni sammui yhtäkkiä. Ensin säikähdin sitä vähäsen ja avasin koneen uudelleen. Tuli joku ihme fiilis, että kaikki ei ollut ihan kohdallaan. Tarkistin ladatut, kaikki paikallaan. Sitten menin katsomaan kuviani. Täysi katastrofi. KAIKKI simsissä otetut kuvat ovat kadonneet. Ja sehän on vallan mukava uutinen, sillä pelissäni, Dawn on löytänyt itselleen miehen ja heillä on jo kaksi lasta. Mutta, eipä hätiä mitiä, en aio lopettaa suvun kertomista tähän. Sen sijaan, lähiaikoina ilmestyy tarinapätkä, jossa selitän mitä on jo ehtinyt tapahtua. Siis seuraava osa on pelkkää tekstiä, no photos.

Kiitäen ja niiaten, Narcissa

keskiviikko, 12. joulukuu 2007

Osa nummero kaksi on saapunut maailmaan!

Kakkososa ilmestyi siis tänään. Kommentointi sallittua, melkein jopa pakollistakin. Krittiikkiä otetaan vastaan avosylein, kunhan siinä on edes jonkunlaiset perustelut. Linkitkin sain tänään pelaamaan, joten tästä eteenpäin linkitän mielelläni kaikki linkitystä pyytävät. Myös Mirrorin linkin voi laittaa omille sivuilleen ilman lupaakin. Olisi kuitenkin kiva, jos ilmoittaisit minulle laittavasi linkin, jotta voisin vastalinkittää. Kakkososan kommentointi tähän kirjoitukseen!

Kiittäen ja niiaten, Narcissa

tiistai, 27. marraskuu 2007

Osa 1 ilmestynyt! Kommentointi tänne!

Osa 1 on vihdoin saatu maailmaan. Kaikki palaute, kaikki, mitä mieleen ikinä putkahtaakin, tänne. En osaa laittaa kommentointia sillä lailla hienosti tuonne osan loppuun, joten toivottavasti tämä nyt kelpaa.


Kommentoithan!